THE RHYTHM WHEEL COMBO – Rockin’ Down The Line
(Talsti EDLP/EDCD 2430, 10”LP/CD)
On kulttuuritekoja ja sitten Kulttuuritekoja. On myös yhtyeitä ja Yhtyeitä. Kun saatetaan kimppaan pääkaupunkiseudulla 1980-luvun alussa kansaa kohahduttanut rock’n’roll-kokoonpano The Rhythm Wheel Combo osittain ennenkuulemattomine arkistotallenteineen sekä tätä nykyä valtaosasta kotimaisen juurimusiikkikentän historiikkijulkaisuista vastaava Talsti Records, on molemmat ison alkukirjaimen määreet onnistuttu istuttamaan kerralla samalle korokkeelle. Kruununa vielä päälle Petteri Salmi (PS-Tonelab), jonka restaurointi- ja masterointityön tuloksena nauha-aarteet on myös taiottu kuulostamaan hengästyttävän hyviltä.
Vuonna 1984 erinomaisen pitkäsoiton ”Rollin’ Down The Line” sekä kolme kappaletta kokoelmalle ”Finnish Rock’n’Roll Vol. 1” aikaiseksi saanut ryhmä päätti olemassaolonsa pian vuosikymmenen puolivälin jälkeen solistinsa Tomi Tiaisen vetäydyttyä pysyvästi soittokuvioista. Bändin muista jäsenistä tultiin kyllä kuulemaan myöhemmin senkin edestä: pianisti Mitja Tuurala, soolokitaristi Eikka Rastas ja rumpali-(basisti-)laulaja Masa Saloranta tunnetaan laajasti yhä tänä päivänä.
Basisti Jarmo Hirvosen täydentämänä tämä samainen revohka debytoi studiossa jo toukokuussa 1983, jolloin Esa Pulliainen ikuisti kaveruksia neljän nyt kuultavan kappaleen mitalla. Benny Joyn I’m Gonna Move, Eddie Cochranin My Way ja Completely Sweet sekä Gene Vincent & The Blue Capsin sovitusta mukaillut slovari Unchained Melody kertoivat selvää kieltään yhtyeen syntyperäisen talentin puolesta, mutta aika ei silti ollut kypsä materiaalin julkaisulle. Kenties pelimies Pulliainen aavisti RWC:n kykenevän pian tätäkin parempaan.
Näin myös tapahtui. Kesän ja syksyn 1983 aikana Helsingin Puistolassa sijainneessa Sound Studiossa Tomi Kasslin sai orkesterilta talteen kaikkiaan seitsemän huikeaa esitystä. Näistä näytöistä löytyivät poiminnat edellä mainitulle kokoelma-LP:lle: Tiaisen kirjoittama ja täysin lainanumeroille kampoihin pistävä Baby, Please C’mon Home, lauluyhtyehengessä Gene Vincent -tyyliin hempeilty vanha standardi Keep It A Secret sekä Bobby Lee Trammellin/Ricky Nelsonin Shirley Lee. Päivänvaloa jäivät vielä tuolloin odottelemaan riuskat versiot Barrett Strongin Moneysta, Lloyd Pricen Lawdy Miss Clawdysta, Ray Charlesin Hallelujah, I Love Her So’sta sekä session huipentumana jälleen Gene Vincentin ohjemistosta viheliään täydellisesti omaksutusta rock’n’roll-irrottelusta Dance In The Street. Tuskin mitään vastaavan veroista ei oltu tehty tässä valtiossa sitä ennen – eikä välttämättä tulla enää tekemäänkään.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
